Suomi on koulutuksella rakennettu

lasse instagram taivas 1080x1080 koulutus

Kun äitini isoisä Karl Vilhelm Aalto saapui 1890-luvulla nuorena miehenä kotiseudultaan Perniön Teijolta Turkuun, armeijaan ja poliisin uralle, hän kantoi mukanaan jotain, mille Suomen historia on rakennettu: koulutusta.

Hän oli syntynyt rengin pojaksi ja rengin poikana hänen olisi luullut pysyvän. Mutta ruukin patruuna oli edistysmielinen: hän perusti palkollistensa lapsille koulun ja sanoi että jos ette pistä lapsianne kouluun, tulee lopputili. Joten kouluun he lapsensa pistivät.

Kun isäni isoisä, nuorukainen Samuel Miettinen, kirjautui Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon vuonna 1877, vähävaraiselle nuorukaiselle Kuopion lyseosta avautuivat portit vielä tuolloin harvalukuiseen joukkoon: varhaiseen suomenkieliseen sivistyneistöön, korkeimpaan koulutukseen mitä suuriruhtinaskunnalla oli antaa.

Äitini suvussa puolestaan tämä suuri suomalainen säätykierto aineellistui vasta äitini kohdalla. Hän oli sukunsa toinen ylioppilas, heti serkkunsa jälkeen.

Äitini vanhemmat olivat pienituloista työväkeä. Hänen isänsä, muffani, Karl Vilhelm Aallon poika, luki kaupungin sähkömittareita ja rahasti asiakkaita. Hänen äitinsä, mummuni, oli ompelija. Mummun suku tuli Paraisilta, Paraisten Kalkin, raskaan työn ja keuhkoissa korventavan kalkkipölyn maailmasta, vauraiden talojen palvelusväen pihoilta.

Heidän koulunsa oli kansakoulu ja niukka elämä. Kuitenkin he, erityisesti muffani, arvostivat koulutusta ja sivistystä.

Muffan hyllyssä oli kirjasarja toisensa jälkeen Juhani Ahon kootuista Kansojen historiaan – ja hän muisti mainita lukeneensa ne kaikki. Muffa antoi äidilleni lahjaksi aina kirjoja: syntymäpäivälahjaksi, nimipäivälahjaksi, joululahjaksi. Äitini rakasti niitä. Hän luki näin Tottisalmen perilliset, Anni Swanin kootut, kaikki tyttökirjasarjat – ja kaikki Tarzanit.

Muffa halusi että hänen tyttärensä koulutetaan. Oli merkittävä taloudellinen ja henkinen satsaus sodanjälkeisessä Suomessa, että äitini, työläisperheen tytär ja ainoa lapsi, laitettiin oppikouluun. Mutta sinne hän meni, Turun tyttölyseoon. Sieltä hän valmistui vuoden etuajassa ja kirjautui vuonna 1952 Turun yliopistoon.

Äitini kotitalo sijaitsi siinä mihin rakennettiin sittemmin Turun yliopiston Juslenian tiedekuntarakennus. Nyt jo puretun Juslenian kohdalla, Henrikinkadun rinteessä, puutalokiinteistön valoisalla etupihalla, äitini leikki lapsena. Olen opiskellut hänen leikkipaikkojensa päällä.

Äidilläni oli erinomainen visuaalinen silmä ja ilmeisiä lahjoja sillä suunnalla. Hän halusi matemaattiselle alalle ja lukemaan arkkitehtuuria, mutta koska tyttöjen ei katsottu tarvitsevan matematiikkaa, tyttölyseon pitkä matematiikka oli sama kuin muiden koulujen lyhyt. Arkkitehdin sijasta hän päätyi opiskelemaan englanninopettajaksi, missä hänen kielellinen lahjakkuutensa toki pääsi oikeuksiinsa.

Minä synnyin vuonna 1976 turkulaiseen opettajaperheeseen. Isäni puolelta meitä on yliopistokoulutettuja opettajia, akateemista virkamiesluokkaa, sata vuotta syntymästäni taaksepäin. Niin itsestään selvä tämä elämänpiiri oli minulle, että vasta aikuisena olen ymmärtänyt, kuinka toisenlainen äitini tausta oli.

Äitini omassa elämässä, isäni suvussa jo kaksi sukupolvea aiemmin, näkyy olennainen osa sitä, mistä Suomi on tullut: karuista oloista ja aineellisesta niukkuudesta koulutuksen voimin kohti parempaa.

Suomi on koulutuksella rakennettu. Jos Suomi olisi tarina, se olisi tarina siitä, miten köyhä, syrjäinen maa on karuista olosuhteista pala palalta rakentanut maailmanluokan menestystä nojaten koulutukseen ja sivistykseen.

Se on tarina 1800-luvusta ja kansakoulusta – vallankumouksellisesta ajatuksesta että piikojen ja renkien lasten tulisi oppia lukemaan. Se on tarina oppivelvollisuudesta, joka toi kaikki lapset koulun penkille. Se on tarina peruskoulusta, joka purki luokkarajat ja teki koulusta yhtäläisen jokaiselle lapselle taustaan ja varallisuuteen katsomatta. Se on tarina maksuttomasta korkeakoulutuksesta, joka avasi korkeimman opetuksen portit kenelle tahansa. Se on tarina kaikkien lasten yhtäläisestä oikeudesta varhaiskasvatukseen, joka luotiin 1990-luvun suuren laman keskellä, jolloin kaikesta muusta leikattiin.

Paitsi että Suomi ei ole tarina. Tämä on totta. Tämä on se polku jonka olemme kulkeneet.

Suomen menestys on aina nojannut tasa-arvoiseen koulutukseen – siihen että saamme kaikki mukaan. Pienellä kansakunnalla ei ole varaa hukata kenenkään osaamista. Koulutus on väline, jolla jokainen lapsi ja nuori on saanut tarvittavat välineet tavoitella unelmiaan.

Ei ole sattumaa, että Suomen historian suuret poliittiset joukkoliikkeet – työväenliike ja alkiolainen liike – ovat olleet sivistysliikkeitä. Niiden peruskivenä on ollut sivistystyö, omat opistot ja koulut. Ne ovat nojanneet uskoon, että köyhä ja oppimaton kansa pystyy koulutuksen kautta ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä ja kääntämään historian suuntaa.

Suomi oli ensimmäinen maa, jossa tyttöjen ja poikien yhteiskoulu löi läpi. Maa, joka antoi ensimmäisenä naisille äänioikeuden, oli jo sitä ennen maa, joka otti tytöt oppikouluun poikien rinnalle.

Verisen sisällissodan tragedian jälkeen voittajista sivistyneimmät käänsivät ajatuksensa koston sijasta ajatukseen, että ainoa tapa estää tragedian toistuminen oli satsata koulutukseen. Tavoitteeksi asetettiin viedä koulu jokaiseen niemeen ja notkoon.

Toisen maailmansodan jälkeen, kun itsenäisyytemme oli vaakalaudalla, Paasikivi totesi, että pidetään edes kouluista kiinni. Hän tiesi, mistä puhui. Suomi on kouluissa rakennettu maa. Kouluissa on luotu käsitys maasta nimeltä Suomi ja kouluissa on luotu edellytykset pienelle kansakunnalle pärjätä maailman myrskyissä.

Sukupolvi toisensa jälkeen tätä maata on rakennettu lupauksella, että seuraava sukupolvi saa paremmat edellytykset elämälleen kuin edeltävä; että seuraava sukupolvi on koulutetumpi, varustettu yhä paremmin valmiuksin kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja rakentamaan Suomea ja maailmaa paremmaksi.

Viime vuosina tämä luottamus on kuitenkin horjunut. Massiiviset leikkaukset koulutuksesta ovat rikkoneet lupauksen jokaisen lapsen ja nuoren yhdenvertaisista mahdollisuuksista hyvään koulutukseen. Ensimmäistä kertaa tämän maan historiassa koulutuspolitiikan suunta on käännetty taaksepäin: koulutuksen vahvistamisesta koulutuksen heikentämiseen.

Tämä suunta on käännettävä. Luottamus koulutuslupaukseen on palautettava. Sipilän hallituksen leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen on peruttava.

Leikkausten peruminen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan enemmän: tarvitaan suomalaisen koulutuksen seuraava askel eteenpäin. On kulunut 50 vuotta siitä kun eduskunta teki päätöksen peruskoulu-uudistuksesta. Kysymys kuuluu: mitä seuraavaksi?

Tavoitteeksi on asetettava maailman paras koulu: suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen nostaminen maailman huipulle.

Se tarkoittaa kolmea asiaa:

1. Meidän on nostettava suomalaisten koulutustasoa. Tarvitsemme tulevina vuosikymmeninä lisää koulutusta kaikille: nuorille, vanhoille ja siltä väliltä. Pelkän peruskoulun varassa ei pärjää tulevina vuosikymmeninä enää kukaan. Oppivelvollisuutta on pidennettävä molemmista päistä: kaksivuotinen esiopetus kaikille, toinen aste jokaiselle. Jatkuvasta oppimisesta on tehtävä jokaisen oikeus.

2. Meidän on nostettava suomalaisten oppimistulokset taas ykköseksi. Karkeasti ottaen Pisa-tutkimuksissa näkyvässä oppimistulosten laskussa on kysymys ennen kaikkea siitä, että hyvin pärjäävät yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta huonosti pärjäävät, varsinkin pojat, yhä huonommin. Siksi tarvitaan paluu peruskoulun suureen tasa-arvon ideaan, peruskoulun tehtävään tasoittaa lasten sosioekonomisten taustojen eroja. Ja opettajille mahdollisuudet tukea jokaista oppilasta.

3. Meidän on tarjottava korkeakouluille ja tutkimukselle parhaat edellytykset, jotka tämän kokoinen kansakunta voi. Annetaan opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille aikaa, rauhaa ja resursseja taas keskittyä siihen mitä varten he korkeakouluissa ovat: opettamiseen, tutkimukseen ja opiskeluun. Nostetaan korkeakoulupolitiikan ytimeen sivistys markkinaehtoisuuden ja kilpailuideologian sijaan. Otetaan suomalaisen tieteen kivijalaksi vahva perusrahoitus, satsaus uutta luovaan perustutkimukseen ja pitkäjänteisen tutkimuksen edellytysten turvaaminen.

Pidetään kiinni koulutuksen lupauksesta. Vaalitaan sitä, mille Suomi on rakennettu. Tehdään koulutuksen kunnianpalautus.