Tärkein sana on: kiitos

Upea, hengästyttävä kampanjakevät on takana. Puoluekokous on puhunut. Tulin valituksi vihreiden puoluesihteeriksi äänin 200-127-45. Tunne on samanaikaisesti huikea ja nöyrä, mielettömän täynnä paloa työhön.

Tulos oli paljon selvempi kuin osasin odottaa. Koen saaneeni puoluekokoukselta vahvan mandaatin lähteä vahvistamaan ja uudistamaan puoluetta, viemään meitä eteenpäin kohti euro- ja eduskuntavaaleja.

Koko kampanjan aikana kantava viestini on ollut: yhdessä olemme enemmän, yhdessä voimme olla vahvempia.… Lue lisää

Satu Haapanen: Lassesta puoluesihteeri

Puolueemme koki kovia viime eduskuntavaaleissa. Kannatuksemme laski roimasti ja menetimme viisi kansanedustajan paikkaa. Syitä oli varmaan monia, mutta ei tässä niistä sen enempää. On kuitenkin syytä katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä voisi tehdä paremmin, kun ensin lähestyy eurovaalit ja sitten jo pian eduskuntavaalit. Tavoitteeksi pitäisi eurovaaleissa asettaa nykyisten kahden paikan säilyttäminen ja eduskuntavaaleissa saada takaisin menetetyt paikat.… Lue lisää

Mari Saario: Kannatan Lasse Miettistä puoluesihteeriksi

Vihreä puolue tänään on jo aivan eri asia kuin vihreä puolue ennen 2011 eduskuntavaaleja. Äänimäärän tippuminen leikkasi ensin eduskuntaryhmän koon ja sitten puolueen talouden ja samalla uusia vihreitä liittyi ennätysmäinen määrä. Kunnallisvaaleissa pudottiin kaupunkiseuduilla, mutta saatiin uusia ryhmiä moneen kuntaan. Meillä on jäsenjärjestöjä itse perustamastani Tieteen ja teknologian vihreistä ekovihreisiin, yrittäjävihreisiin ja maaseutuvihreisiin asti.… Lue lisää

Ilona Toivanen: Lassesta

Tutustuin Lasseen ensimmäisen kerran toimiessani puolueen sääntötyöryhmässä Keski-Suomen piirin edustajana puoluekokouksessa 2010. Lasse toimi tuolloin kyseisen työryhmän sihteerinä. Muistan elävästi kuinka tarkkaan työryhmässä tähdennettiin, että esityksen täytyy mennä salissa läpi sellaisenaan, kuinka sitä ei saa päästää äänestykseen.

Joku kuitenkin luonnollisesti halusi esityksen äänestykseen ja minä asiaa hädissäni sihteerille toimitin. Lasse teki tuolloin lähtemättömän vaikutuksen toteamalla rauhallisesti, että jokaisella on oikeus äänestytttää mikä tahansa esitys, eikä asiassa mitään sen ihmeellisempää ole.… Lue lisää

Leo Stranius: Lasse – koska puolue tarvitsee yhdistyskiemuroiden gurua ja Vihreyden ytimen ymmärtäjää

Lasse Miettinen olisi mielestäni erinomainen valinta Vihreiden puoluesihteeriksi. Tunnen Lassen noin kymmenen vuoden takaa. Toimin silloin itse Vihreissä Nuorissa ja Opiskelijoissa, Lasse Turussa ja myöhemmin puoluetoimistolla.

Vihreiden järjestöpäällikkönä Lasse Miettinen on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän on asiantunteva, perusteellinen ja luotettava. Lasse tulee toimeen kaikkien kanssa ja suhtautuu asioihin lähtökohtaisesti myönteisesti.… Lue lisää

Riitta Koskimies: Miksi Lasse puoluesihteeriksi?

Jokainen aika ja tilanne tarvitsee parhaan johtajan. Vihreiden kannatus on pysähtynyt vähän alle kymmeneen prosenttiin. Tämä on vähemmän kuin arvojemme ja tavoitteidemme kannattajia on. Tarvitsemme puoluesihteerin, joka osaa johtaa osallistavaa ja ihmisiä puhuttelevaa viestintää. Symppaajat on saatava myös äänestämään meitä.

Puoluesihteerin toinen tärkeä tehtävä on talouden johtaminen. Puolueen ja sen yhdistysten rahat ovat todella vähissä. … Lue lisää

Amu Urhonen: Me ansaitsemme Lassen

Kun Lasse Miettinen vieraili Tampereella vähän aikaa sitten, hän kuvasi ajatusprosessia, jonka perusteella oli päättänyt lähteä puoluesihteeriehdokkaaksi. Se oli analyyttista ja älykästä puhetta. Vakuutuin, että Lasse pyrkii puoluesihteeriksi tosissaan ja oikeista syistä.

Muuta en odottanutkaan. Olen tuntenut Lassen kymmenen vuotta. Sen aikana olen monta kertaa ihmetellyt, miten kukaan voi tietää noin paljon ja ajatella noin nopeasti.… Lue lisää

Antti Tomminen: Yhteinen päämäärä on tärkein

Tapasin Lassen ensimmäisiä kertoja aloittaessani Pirkanmaan Vihreän liiton puheenjohtaja 2010. Näiltä kerroilta mieleeni jäi loputon positiivisuus, luottamus ihmisten osaamiseen ja kykyihin sekä ratkaisuhakuinen lähestyminen ongelmiin. Tämän jälkeen seuratessani Lassea enemmän ja vähemmän tiukoissa paikoissa olen huomannut, että ihmiset luottavat Lasseen. Lasse pitää lupauksensa, ei koskaan hermostu ja tukee järjestökentän ihmisiä silloin kun on sen tarve.… Lue lisää

Anni Sinnemäki: Miksi Lasse olisi paras puoluesihteeri?

Maailman muuttamista puolueessa tehdään vapaaehtoisvoimin vapaa-ajalla. Puoluesihteeri johtaa vihreiden toimijoiden kenttää. Uskon että pystymme kaikki parempaan, kun meitä johtaa henkilö, jonka arvot, into ja käytännöllisyys saavat meistä irti enemmän vihreitä tekoja.

Emme ole valinneet uutta puoluesihteeriä pitkään aikaan. Minun silmissäni Lasse Miettinen on 2010-luvun puoluesihteeri: valoisa ja tehokas ihminen, joka osaa sekä kuunnella muita että viedä asioida määrätietoisesti eteenpäin.… Lue lisää

Lasse Miettinen: Tervetuloa mukaan!

Hei, ystävä!

Pitkän harkinnan jälkeen olen päätynyt asettumaan ehdolle vihreiden puoluesihteeriksi. Haluan viedä meidät vahvempina, yhtenäisinä ja aatteellisesti rohkeina vuoden 2015 eduskuntavaaleihin – ja siitä eteenpäin, tekemään kovalla työllä paremmasta maailmasta totta.

Rakastan tätä liikettä nimeltä vihreät. Uskon siihen visioon paremmasta maailmasta, joka meillä on. Haluan viedä tätä puoluetta eteenpäin.

Lähdin politiikkaan, koska toisenlainen maailma on mahdollinen.… Lue lisää