Outi Alanko-Kahiluoto: Lassella on näkemystä siitä, mikä kokoaa vihreät yhdeksi joukoksi

Lasse on tullut minulle tutuksi Lassen työskennellessä ympäristöministerin erityisavustajana ja sitä kautta myös koko eduskuntaryhmän tukena. Lasse on tehnyt syvän vaikutuksen minuun – ja varmasti koko eduskuntaryhmään – olemalla juuri sellainen kuin on: vakaa, luotettava, avoin, ystävällinen, tasapuolinen ja lisäksi aivan uskomattoman ahkera, tunnollinen, tarkka ja sitkeä. Turha mainitakaan Lassen älystä, humanistisesta elämänasenteesta ja lämmöstä – niistä vakuuttuvat kaikki, jotka hänet tapaavat.

Lassesta tulee puoluesihteeri, johon kaikki erilaiset vihreät Helsingistä pohjoiseen voivat luottaa. Lassella on kyky vaihtaa näkökulmaa ja muodostaa asioista kokonaisnäkemys meidän kaikkien parhaaksi – siis arvioida, mikä kussakin tilanteessa palvelee yhteisten tavoitteidemme saavuttamista. Luotan siihen, että juuri Lassella on näkemystä siitä, mikä kokoaa meidät vihreät yhdeksi joukoksi, jossa kukin saa esille parhaat puolensa ja kykynsä, ja haluaa innostua tekemään vielä vähän enemmän yhteiseksi hyväksi.

Jos Vihreä puolue voisi heijastaa Lassen ominaisuuksia, uskon, ettei mikään voisi estää sitä menestymästä, laajentamasta luottamustaan, kasvamasta ja saavuttamasta hienoja tavoitteitaan. Siksi Lasse.

Outi Alanko-Kahiluoto

Kirjoittaja on helsinkiläinen kansanedustaja.