Vaalirahoituksen ennakkoilmoitus julkaistu!

Vaalirahoituksen avoimuus

Äänestäjillä on oikeus tietää, kenen rahoilla vaalikampanjoita tehdään. Ei ole yhdentekevää, jyllääkö ehdokkaiden taustalla suuri raha ja isot intressit vai ei.

Siksi vihreät ovat pitkään ajaneet vaalirahoituksen avoimuutta, niin että ehdokkaiden ja puolueiden rahoitus olisi läpinäkyvästi äänestäjien arvoitavissa jo ennen vaaleja. Jos vaalirahoitusilmoitus tehdään vasta vaalien jälkeen, menee neljä vuotta, ennen kuin sen sisältö voi vaikuttaa äänestäjän äänestyspäätökseen.  Lue lisää...

Ehdolle eduskuntavaaleihin!

lasse_ranta2_1500x641Seitsemäntoista vuotta sitten Turussa lähdin tekemään elämäni ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleja – vaalipäälliköksi vetämään ehdokkaan nimeltä Ville Niinistö ensimmäistä eduskuntavaalikampanjaa. Kampanja teki uudesta ehdokkaasta varakansanedustajan ja politiikan nousevan tähden. Minulle se sinetöi ratkaisun: tätä haluan tehdä, koska maailmaa pitää muuttaa.

Siitä alkoi hengästyttävä, huikea matka. Olen saanut toimia mitä kiehtovimmissa paikoissa: kohdata äänestäjiä kaduilla ja markettien pihoilla kaikkialla Suomessa, neuvotella ilmastolaista ministerin erityisavustajana, hävitä ja voittaa esityksiä kaupungin lautakunnassa, perustaa järjestöjä, koota ihmisiä yhteen tekemään muutosta.  Lue lisää...

Sote-uudistus sai aikalisän, silti maakuntavaaleista kiireen varjolla yhä hullummat

IMG_3495

Tapahtunut tähän mennessä:

Helmikuussa 2016 puolueet esittivät, vain vihreiden ja RKP:n vastustaessa, että kuntavaalit olisi siirretty syksyyn 2017 ja ensimmäiset maakuntavaalit pidetty siinä yhteydessä.

Tämä ehdotus oli pähkähullu, ja se kaatuikin omaan mahdottomuuteensa, mm. perustuslakisyihin: vaaleja ei voi siirrellä poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä miten sattuu.

Sitten päätettiin, että ensimmäiset maakuntavaalit pidetään tammikuussa 2018 presidentinvaalien yhteydessäLue lisää...

Kiitos – muutetaan yhdessä maailmaa

Kuva: Lasse Miettinen

Lähdin viisitoista vuotta sitten mukaan vihreisiin yhden polttavan motivaation ajamana: tämä iso, kaunis ja hauras maailma on pelastettava. Ilmastonmuutos on pysäytettävä. Eriarvoisuutta vastaan on taisteltava. Kestävämpi, inhimillisempi tulevaisuus on rakennettava.

Tämän saman ajatuksen voimalla toimin yhä tänään.

Olen työskennellyt vihreissä kolmetoista vuotta. Olen rakentanut vihreää organisaatiota järjestöpäällikkönä. Olen ollut hallituspolitiikkamme keskiössä ministeriryhmän erityisavustajana.  Lue lisää...

Viimeiselle kaudelle, 2000-luvun kansanliikettä rakentamaan

Kuva: Lasse Miettinen

Minulla on ollut kunnia palvella viimeiset neljä vuotta poliittista liikettämme sen puoluesihteerinä.

Olemme saavuttaneet yhdessä paljon. Olemme tehneet puolueen kaikkien aikojen parhaan eduskuntavaalituloksen ja kaikkien aikojen parhaan kuntavaalituloksen. Olemme rikkoneet puolueen kaikkien aikojen jäsenennätyksen. Olemme ylittäneet kymmenen prosentin maagisen rajan ja nousseet aivan uudelle kannatustasolle.

Nämä voitot on tehty yhdessä. Ne ovat satojen ja tuhansien ihmisten, jotka ovat lähteneet muuttamaan maailmaa vihreämmäksi, yhteisiä voittoja.  Lue lisää...

Huonoista vaihtoehdoista huonoin

Tänään tehtiin puolueiden enemmistön voimin erittäin huono päätös, jota en voinut kannattaa. Siksi vihreät ja RKP jättivät siihen eriävän mielipiteen.

Kuntavaalien lykkääminen vielä puoli vuotta eteenpäin, syksyyn 2017, on erittäin huono päätös. Suomalaiseen vaalijärjestelmään ei ole kuulunut vaalien siirtely satunnaisten poliittisisten tarpeiden mukaan.

Olemme juuri muutama vuosi sitten siirtäneet kuntavaalit kevääseen, perustelluista, koko vaalijärjestelmää koskevista syistä.  Lue lisää...

Ehdolla jatkamaan yhteistä työtä

IMG_3554Kun kaksi vuotta sitten tulin valituksi puoluesihteeriksi, otin tunnuslauseeksi sanat ”yhdessä voimme olla vahvempia”. Uskon tänään siihen enemmän kuin koskaan.

Olemme saaneet merkittävän voiton huhtikuun eduskuntavaaleissa. Uusi lehti kääntyy puolueen historiassa. Meidän tehtävämme on kirjoittaa se.

Voitimme vaalit yhdessä. Seuraava tehtävämme on isompi: meidän pitää kasvaa yhdessä, tehdä tästä yhteisestä vihreästä liikkeestä niin paljon vahvempi, suurempi, toimivampi, että pystymme murtautumaan yhdeksän prosentin ja kymmenen prosentin kannatuskynnyksestä yli – lunastamaan lupauksen vihreistä 2000-luvun kansanliikkeenä, tämän ajan puolueena, joka murtaa perinteiset valta-asetelmat ja pakottaa perinteisen politiikan taipumaan.  Lue lisää...

Äänelläsi ratkaistaan, onko huominen vihreä

lasse_1024px

Elämme kuukausia, jolloin työnsä lopettanut hallitus on kokoomuksen johdolla repinyt rikki käytännössä kaiken, mitä vihreät olivat mukana rakentamassa: luonnonsuojelu pantu jäihin, Arktiksen öljynporaushulluuteen lähdetty mukaan, uudistukset romutettu ja hallituksen työ päättynyt kaaokseen. Tämän kaiken jälkeen tarvitaan vastuullinen ja kestävää tulevaisuutta rakentava hallitus, sellainen joka uskaltaa uudistaa Suomea vihreään suuntaan. Nyt jos koskaan.  Lue lisää...

Vihreiden vaaliohjelma: 10 uudistusta Suomelle

IMG_3616Vihreät hyväksyivät viikonloppuna Kouvolassa vaaliohjelmammeÄänelläsi tehdään parempi huominen. Nyt jos koskaan.

Sen kärkenä ovat kymmenen uudistusta Suomelle.

Nämä kymmenen uudistusta jäsentyvät vihreiden neljän pääteeman – ympäristö, köyhyys, koulutus ja työ – alle. Kouvolan ohjelman kymmenellä vihreällä uudistuksella pelastetaan yhteinen ympäristömme ja ilmastomme, torjutaan köyhyyttä ja käännetään kurssi eriarvoistumisesta takaisin pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, rakennetaan maailman paras koulu, uudistetaan talous vihreäksi ja luodaan uutta työtä.  Lue lisää...

Nyt jos koskaan

lasse_1024px

Vihreät julkistivat lauantaina eduskuntavaalikampanjamme kattoviestin, kärkiteemat ja visuaalisen ilmeen.

Kampanjan ydinviesti kuuluu lyhyesti: nyt jos koskaan.

Se alleviivaa tätä hetkeä ja sen tärkeyttä – tässä ja nyt, tänä kevättalvena tehtäviä valintoja. Todella monen asian osalta on hetki, jolloin pitää sanoa: nyt jos koskaan.

Sama kattoviesti koskettaa jokaista kampanjamme neljästä kärkiteemasta, jotka ovat ympäristö, köyhyys, koulutus ja työLue lisää...